Muutamat meistä eivät osaa käyttäytyä nähdessään jonkun porukasta poikkeavan yksilön; tuijotetaan ihan röyhkeästi perään.

Kun taas toiset eivät ole huomaavinaankaan mitään päivän politiikasta poikkeavaa. Ja ovat erittäin antaumuksella katselevinaan ihan muualle, tai tekevänsä samalla jotakin hyvin, hyvin tärkeää. Siinä sitten tulokas saa ihmetellä ympäristöään ihan rauhassa. Yksin.

Tämä lumitintti ei enää ole näyttäytynyt, vaan ehkä se muutti poies meidän möllien luota, ehkä se ei oppinut kieltä ja tapoja, kun kukaan ei sitä opastanut. Ja ehkä se olikin vain läpikulkumatkalla, sananviejä tai Siperian suurvisiiri. Tuskin vakooja. Niillähän on ilkeä katse ja ehdottomasti likaisia jauhoja pussissa. Paha silmä, ja ahne nokka.

***

Äippä kävi tässä ja toi minulle aarteitaan. Tällä kertaa hän oli löytänyt hyllystään lehden (kas vain!) - Eläinmaailman vuodelta 1994. Siinä on juttu linnuista niiden "oikeista" nimistä, siis kansan antamista kutsumanimistä.

Lainaan niistä joitakin tähän, aika hauskoja (edit2 lisää nimiä):

västäräkki - kallonpotkuttaja

töyhtötiainen - kirvespäätintti, arapialainen tiainen

helmipöllö - tarhapöllö

peukaloinen - tupakkapala

varpunen - nurkkalintu, rölli, röttinen, möttönen

pulmunen - tienrikkoja,kelinrikkojainen

kivitasku - rauniolintu

luhtahuitti - kummitus, piru, paha henki, kutittaja

peltosirkku - niekuttaja, jiejulintu

tiltaltti - oluentiputtaja, juomanlaskija, seppä

silkkiuikku - kurnaaja

kaulushaikara - tynnyrilintu

taivaanvuohi - möhöttäjä, mäkättäjä, möyttäjä, hönäkkä

harakka - kuolemanilmoittaja, pirunharakka

kuukkeli - ryssänpyy

käpytikka - kuolemantikka

varis - vanhanpiian pääskynen, Pattisten jannu

Meilläpäin sanotaan närheä usein paskakukoksi, mutta äitini sanoo sitä omaksi rakkaaksi papukaijakseen - ja vie sille talvella herkkuja. Olen vähän samoilla linjoilla... Isä on kutsunut liito-oravaa lentäväksi rukkaseksi. Aika kuvaavia. Itse olen kutsunut aamuhämärissä lopputalvesta huiluttelevaa pimeän kulkijaa "peruuttajalinnuksi". Sen ääni kuulostaa vähän siltä kuin iso auto peruuttaisi, mutta se on pehmeämpi. Joku sanoi, se on varpuspöllö, mutta en ole vaivautunut ottamaan asiasta selvää. Se on siis peruuttajalintu, äänensä mukaan nimetty, kuten teki vanha kansakin ennen monen linnun kohdalla.

Lepakko, jota olen kuullut kutsuttavan myös pirunpääskyksi. Tämä on silti ihan kiltti pieni lepakkovauva, joka oli pudonnut äitinsä kyydistä erään talon vintistä. Muiden kuin itsensä nimeäminen on vaikeaa. Jos olisin intiaani, ehkä minua olisi alettu kutsua nimellä Valikoiva Kuulo...??

Kuvat vähän kehnoja, sillä ne on otettu lasin läpi. Olin kahvituntia pitämässä, kun hoksasin harvinaisemman vieraan. En kuitenkaan halunnut hiipiä ulos kuvaamaan, sillä halusin antaa harmaapäätikan nauttia ruokailuhetkestään rauhassa. Kovat pakkasetkin jatkuvat. Lisäksi se on ennenkin ollut niin arka, että lentää heti kauas jos näkee vähänkin liikettä. Ruokavieraina samalla paikalla oli muitakin, sulassa sovussa; närhi, käpytikka, kuusitiainen, sinitiainen, hömis, talitiainen, töyhtötiainen ja keltasirkkuja. Tuossa rikkinäisessä, puisessa lintumökissä ei pidetä ruokaa vaan se on tinttien kyttäyskoppi. Ne vilkuilevat sieltä ovelina, näkyykö helmipöllöä tai muita vihollisia.

***

Ja valmiiksi kuorittuja auringonkukan siemeniä.

Harmaapäätikka:

Käpytikka:

Sormia syyhytti lähteä korjailemaan ja fiksailemaan kuvia kuvankäsittelyohjelmalla, mutta en sitten viitsinyt. - harmaapäätikkoja oli kaksi, ja ovat lennelleet joka vuosi silloin tällöin puutarhaan vieraaksi. Nyt vasta sain (surkeat) kuvat niistä. Eihän kamera koskaan ole silloin mukana kun ilvekset hyppivät silmille, kompastut karhuun tai huomaat pötkötteleväsi käärmeen päällä.

***