Komensin eilen Kisu-Misua,

 

kun se viikset vinkuralla kyttäsi kirjosieppoja. "Ei saa pyydystää pikkulintuja". (Pelastin muuten aitan vintistä yhden kirjosiepon; otin ikkunalaudalta käsiini ja vein ulos. En käsitä mistä kolosta se sinne oli lennähtänyt.) Ja sitten illan vilakalla Kisu-Misu asteli pihatietä pitkin kuin savannin leijona. Ihankuin olisi korostuneen pitkin ja hitain askelin tehnyt tarkoituksella meihin vaikutusta. Olihan sillä saalis... jänis suussa. Vihreät silmät tuijottivat minuun rävähtämättä, kun asteli ohitseni - korvat hieman vinossa - sireenipensaan juurelle. Sen häntä kertoi viittomakielellään: "Okei, ei pikkulintuja..." Olin sanaton. Töttermanni pällisteli mykistyneenä sen perään - oikein sen ilmeestä näki että se ratkoi päässään mieletöntä keissiä. "Voiks noitakin metästää..."  Otin Töttermannin syliin ja sanoin; se oli jokin Kisun geenituulahdus esi-isiltä, tuu, mä annan sulle felinee. Emme jääneet kuuntelemaan sireenipensaasta kantautuvaa hyrinää, jota säesti katkeavien luiden rusahtelu...

 

Muuta:

  • ,,,mitäs shiiiiittiä tähän nyt laittaisi..?
  •  Parhaiten näyttää kestävän näre (kuusi) tolppa kaikenlaisissa tolppa-asioissa. Huonoiten hiekkamaassa ja parhaiten (!) multamaassa. Lähden aidankorjaukseen.