Näin viime yönä pelottavan painajaisen. - Herättyäni se tosin oli kaunis ja jännittävä. Ja vain unta. Silloin kun jokin asia onkin unta, sen pelottavuus kutistuu päivänvalossa hiekanmuruksi.

***

Olin lähtenyt tapani mukaan pimeällä ulos, mutta taskulamppuni ei toiminutkaan. Lumi peitti kaikki puut ja pensaat ja niiden varjot venyivät pihametsikössä mustiksi viuhkoiksi. Ne alkoivat liikkua laukaten. Niille muodostui musta pää ja silmät olivat tyhjät aukot - ihan kuin mustia, hevosen kokoisia susia olisi ilmestynyt lauma ympärilleni. Niillä oli vain etujalat ja voimakas eturuumis, takaosa oli ilmaan haihtuvaa varjoista utua.

Kyyristyin, sillä ne eivät näyttäneet huomaavan minua. Mietin, voisivatko varjosudet edes purra, nehän näkyivät juoksevan koivun runkojen läpi. Oi, ja läpi meidän vanhasta navetasta. Ajattelin näkeväni jonnekin menneeseen, ja että tällä paikalla on ollut jokin susitappelu kauan ennenkuin pihapiiriä oli rakennettukaan.

Yksi susi kääntyi sitten yllättäen minua kohti, sen sieraimet levisivät teekupin kokoisiksi ja se murahti; "... ja olosuhteet tekevät tappajan ..." Yritin karkuun, mutta enhän minä minnekään päässyt kun olin niin lamaantunut.

- Piti kirjoittaa tänne muistiin, eihän sitä tiedä, vaikka ensi yönä tulisi jatkoa. Kieli ulkona

1011104.jpg