Unipäiväkirjaa pitäisi pitää enemmän. Tämän unen näin jo viikko sitten, mutta en ole viitsinyt sitä tänne kirjoittaa. Unissani on yleensä aina eläimiä. Joskus ihan vieraita ihmisiä tai elokuvien pätkiä, mutta ei juuri koskaan autoja, taloja tai kaupunkeja.

 

1344608514_img-8b4802e9a30d1660569f4d3de

Kävelin lapsuuden kotini pihamaalla, oli lumeton kevätaika. Nykyisin punamullan värinen aittarakennus olikin harmaa ja hyvin jäkäläinen. Huomasin sen lännenpuoleisessa päädyssä katonharjan räystään alla valtavan suuren harmaasiepon pesän. - Sieltä kuului jotakin ääntä.

Ihmettelin, miten siellä voisi mitään olla, koska eihän vielä ollut edes sieppojen kuoriutumisaika. Nostin kuolleesta, edelliskesän vanhasta heinikosta vanhat puiset tikapuut pystyyn ja  kiipesin varovasti niitä ylös. Osa puolista puuttui ja tikkaat tuntuivat huterilta. Mutta jatkoin silti kiipeämistä, sillä halusin nähdä mitä siepon valtakunnassa oli.

Pidin kiinni räystäästä, siitä irtosi lahoa puuta. Jouduin hakemaan toisella kädelläni tukea hirren raosta. Kurkotin katsomaan ruohoista punottuun pesään, ja yllätyksekseni siellä oli vitivalkoinen, valtavan suuri muna. Ihan kuin strutsin! Se heilahteli ja alkoi hajota hiljaa räksähdellen. Pian sieltä kuoriutui limainen, pieni sudenpentu. Sen silmät olivat kiinni, kuten vastasyntyneellä, ja pikku korvat ihan läpässä päätä myöten. Sen turkki oli harmaan mustaa, karkean näköistä karvaa.

En uskaltanut koskea siihen kun se vikisi ja etsi heti ilmeisesti emoaan. Ajattelin, että jos emo lentäisi kohta pesälleen, se voisi hylätä hajuni vuoksi ainokaisensa. - Sitten mietin, miten ihmeellistä oli nähdä kuinka sudet syntyvät.