heka%20ja%20tahmo%20korttipeli-normal.jp

 

Eilen tutkin aitassa vanhaa romulootaa (etsin vanhaa rannekelloa) (...ei vielä löytynyt) ja löysin pelikortit. Semmoiset vanhat ja kuluneet, joiden kanssa aika kakarana kului kuin siivillä. Pelattiin maijaa ja tulitikkupokeria. Pelit äityivät niin jännittäviksi veljen ja isän kanssa, että emme malttaneet toisinaan lopettaa. Joskus äiti kävi äkäisen näköisenä yöpaidassa komentamassa meitä nukkumaan ja yritimme sitten jatkaa peliä hipihiljaa. 

Nyt kaikki taitavat pelata pelinsä näytön ääressä silmät sikkaralla, netissä. Ei ole sitä samaa tunnelmaa, mutta kai se pelaaminen silti vie mukanaan. Ainakin niitä, jotka pelaavat rahasta. Pelataankohan missään enää tulitikuista? Mutta mitä kasalla voitettuja virtuaalisia tulitikkuja sitten voisi tehhä? Ei ainakaan sytyttää saunan uunia. 

Ajattelin, että jos illemmalla leväyttäisin nuo vanhat pelikortit keittiön pöytään ja kokeilisin sujuuko meitsiltä enää pasianssi. Minä en osaa kuin yhtä pasianssia ja senkään nimeä en tiedä. Äiti sen opetti joskus.

Ja miksikö etsin rannekelloa? - Kuka enää nykyään käyttää rannekelloa, kun ajan näkee kännykästä? Etsin sitä sen vuoksi että se on niin hieno; taustalevyllä liikkuu päivän ja yön mukaan kultainen aurinko ja kuu, tumman sinisellä pohjalla. Minä tykkään kauniista vanhoista esineistä, niiden digitaalittomuudesta. 

Telkkaritkin ovat niin pöntön näköisiä nykyään. Ei minkäänlaista krimallusta ja krumellusta, tai puuta missään. Kai ne voisi kehystää? - Kaikki on niin tuulitunnelimallia, mustaa ja valkoista. Ja voi taivas miten valkoiseksi kaikki ollaan maalaamassa noissa kotimaisissa sisustusohjelmissa. Ruotsalaisilla on jo menossa värikkäämpi vaihe. Ollaanko me sitten länsimaiden jäljessä vai niiden edellä, who knows, ja who cares...

Olisi kiva pelata sitä maijaa, taidan hätyyttää jonkun pelikaveriksi. :)